Kirkko

Korpilahdella tällä hetkellä sijaitseva puukirkko on järjestyksessään kolmas, ja se on valmistunut käyttöön jo vuonna 1826. Kirkko on arkkitehti Charles Bassin suunnittelema, jonka suunnitelmien perusteella tämä tasavartinen ristikirkko rakennettiin. Ennen nykyistä kirkkoa Korpilahdella on ollut kaksi kirkkoa, jotka valmistuivat 1693 ja 1753. Nämä rakennusvuodet kertovat paikkakunnan pitkästä historiasta.

Nykyisen kirkon rakennustöitä johti aikoinaan Herman Nyberg, joka oli Hauholainen rakennusmestari. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan rakennettu matala kupu osoittautui kestävyydeltään heikoksi, jonka johdosta jo vuonna 1838 suoritettiin korjaustöitä joissa kirkon kupu rakennettiin malliin joka näkyy vielä tänäkin päivänä. Kirkkoa on paranneltu ja korjattu muutamaan otteeseen: vuonna 1928 Alvar Aallon suunnitelmien pohjalta ja vuonna 1992 arkkitehti Matti Hussarin suunnitelmien perusteella.

Kirkkoon asennettiin urut jo vuonna 1853, mikä oli siihen aikaan varsin edistyksellistä, sillä tätä ennen lähimmät urut löytyivät Kuopiosta saakka. Kirkkoon mahtuu kerralla noin 800 henkilöä, joten kooltaan sitä voisi kuvailla varsin riittäväksi.

Comments are closed.