Teatteri on tärkeä osa Korpilahden kulttuurielämää. Teatteri on perustettu Korpilahdelle jo vuonna 1969, ja toiminta on jatkuvunut aktiivisesti siitä lähtien. Alunperin esitykset pidettiin ulkonäyttämöllä, mutta jo muutaman vuosikymmenen ajan esitykset ovat tapahtuneet pääosin sisätiloissa, joten teatteria ei voi pitää varsinaisena kesäteatterina sen perinteisessä muodossa, vaikka esityksiä usein kesällä onkin.
Teatterin historian alkupuolella näytelmät olivat lähinnä kansankomediaa ja sotilasfarsseja, mutta ajan myötä esitykset ovat muuttuneet entistä kunnianhimoisemmiksi, ja teatteri pyrkii esittämään viihdyttäviä, sopivan taiteellisia ja kantaaottavia teoksia.
Teatterista saat lisätietoa ja sen tämänhetkiseen näytelmävalikoimaan voit tutustua sen nettisivuilla.